Sikainfluenssa Rokote

Rokotetutkimuskeskuksen johtaja: Koronan kanssa on.

– Koronavirusrokotteiden tutkimuksista on viime aikoina saatu positiivisia uutisia, kun lupaavia rokotehankkeita on saatu käyntiin eri puolilla maailmaa. Koronaa vastaan on kehitteillä jopa yli 200 roko.

Kodin Anttila Maaliskuun 12. päivänä oopperalaulaja ja yrittäjä Jyrki Anttila oli huolissaan. Koronaepidemian myötä myynti oli pysähtynyt kuin seinään. ”Tulevana lauantaina on Varkaudessa Kreivitär Mariza esitys, m. Tavarataloketju Anttila on asetettu konkurssiin. Anttilan konkurssihakemuksesta käy ilmi, että yhtiöllä on velkaa noin 23 miljoonaa euroa. Anttilan tarina saattaa vielä saada jatkoa, sillä Anttilan konkurssipesän pesänhoitaja Mikko Tiilikka kertoo,

Rokotetutkimuskeskuksen johtaja: Koronan kanssa on.

– Koronavirusrokotteiden tutkimuksista on viime aikoina saatu positiivisia uutisia, kun lupaavia rokotehankkeita on saatu käyntiin eri puolilla maailmaa. Koronaa vastaan on kehitteillä jopa yli 200 roko.

Makkara Jalkapallon Kansallisessa liigassa pelaavan PK-35:n kapteeni Amanda Rantanen sairastui syömishäiriöön viitisen vuotta sitten. Juttu on julkaistu alun perin Akaan Seudun Heili-kesälehdessä kesällä 2016. Akaan Seudun grillimakkaratestissä laitettiin. Loppukesän sadonkorjuupitsoihin poimitaan maut kasviksista: Kaalia homejuuston kanssa, fenkolia lohen pariksi ja kesäkurpitsaa tulisen raakamakkaran kevennykseksi. Pitsan voi hyvin paistaa myös. Loppukesän sadonkorjuupitsoihin poimitaan maut kasviksista: Kaalia homejuuston